Sami Laakkonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sami Laakkonen
Henkilötiedot
Koko nimi Sami Antti Juhani Laakkonen
Syntynyt24. helmikuuta 1974 (ikä 50)
Varkaus
Jääpallon pelaaja
Seura Suomi WP-35
Pelinumero 77
Pelipaikka hyökkääjä
Urheilijan ura
Seurat
Vuodet Seura O (M)
1993–1997 SuomiWP-35
1997–2002 RuotsiVetlanda BK 120 (238[1])
2002–2004 RuotsiIFK Vänersborg
2004–2005 Venäjä Vodnik
2005–2009 Venäjä Zorki 130 (244[2])
2009–2014 Venäjä Dynamo Kazan
2014–2019 Suomi Akilles Bandy
2021 Suomi WP-35 1 (0)
Maajoukkue
-2016 Suomi 122 (111)

Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat, päivitetty 18. heinäkuuta 2014.
Maajoukkueuran tilastot päivitetty 5. kesäkuuta 2014.

Sami Laakkonen (24. helmikuuta 1974 Varkaus) on uransa lopettanut suomalainen jääpalloilija. Hän pelasi aktiiviurallaan Suomen, Ruotsin ja Venäjän pääsarjoissa ja häntä pidetään yleisesti yhtenä kaikkien aikojen suomalaisjääpalloilijoista.

Bandyliiga (1992-1997)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laakkonen debytoi Bandyliigassa kaudella 1992-1993. Uran ensimmäiset liigakaudet olivat menestyksekkäitä. Yhteensä viiden kauden aikana WP-35:ssä Laakkonen voitti neljä Suomen mestaruutta ja yhden pronsin.

Ruotsin ja Venäjän pääsarjat (1997-2014)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laakkonen siirtyi Ruotsin liigaan vuonna 1997, jossa hän pelasi vuoteen 2004 asti. Venäjän liigassa Laakkonen pelasi kaudet 2004-2014. Yhteensä Laakkonen pelasi 266 Venäjän Superliigan ottelua ja teki 447 maalia ja antoi 59 maalisyöttöä sekä 99 Venäjän Cup -ottelua, joissa teki 190 maalia ja antoi 33 syöttöä.[3]. Kaudella 2010–2011 hän voitti Venäjän liigan maalikuninkuuden[4].

Bandyliiga (2014-2021)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesällä 2014 Sami Laakkonen siirtyi Suomen Bandyliigassa pelaavaan Akilles Bandyyn.[5] Akilles-vuosina Laakkonen oli voittamassa kahta SM-hopeaa ja yhtä SM-pronssia.

Hän on voittanut neljä Suomen-mestaruutta, kaksi Venäjän-mestaruutta ja kahdesti maailmancupin[4].

Laakkonen oli erinäisten vammojen vuoksi lähes puolitoista kautta mutta teki paluun kentälle helmikuussa 2019.

Laakkonen päätti mittavan peliuransa 12.2.2021 WP-35:n kotiottelussa Mikkelin Kamppareita vastaan.[6]

Hänet on valittu neljä kertaa Suomen parhaaksi jääpalloilijaksi[4].

Maajoukkueura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laakkonen pelasi Suomen maajoukkueessa 122 maaottelua[7] ja teki niissä 111 maalia[8]. Hän oli voittamassa Suomen ainoaa MM-kultaa vuonna 2004[4] ja teki kisojen loppuottelussa Ruotsia vastaan Suomen 5–4-voittomaalin jatkoajalla. Lisäksi hän on saavuttanut kolme MM-hopeaa ja seitsemän MM-pronssia[4].

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sami Laakkosen veli Lasse Laakkonen ja isä Seppo Laakkonen ovat myös jääpallon Suomen-mestareita ja maajoukkuepelaajia.[9] Hänen poikansa Akseli Laakkonen nousi 16-vuotiaana syksyllä 2017 Porvoon Akilleksen edustusjoukkueeseen.[10]

Seurajoukkueissa

Maajoukkueessa

Henkilökohtaiset saavutukset

  • Vuoden jääpalloilija 2004, 2007, 2008 ja 2011
  • Bandyliigan runkosarjan paras maalintekijä: 2014-2015 ja 2016-2017
  • Venäjän Superliigan maalikuningas kaudella 2010-2011,
  • Venäjän Superliigan kausittain valittuihin 22 parhaaseen pelaajaan kuuluva: 2008, 2009, 2012,
  • Ruotsin pääsarjan – Allsvenskanin – toiseksi paras maalintekijä kaudella 2001–2002: 44 maalia.
  1. HEMSIDAN MÖTER SAMI LAAKKONEN - VILL SPELA I SAPA ARENA! laget.se. 6.12.2012. Viitattu 6.1.2015(ruotsiksi).
  2. Zorki: Sami Laakkonen zorky.ru. kevät 2009. Arkistoitu 29.6.2016. Viitattu 6.1.2015(ruotsiksi).
  3. Sami Laakkonen rusbandy.ru. kevät 2014. Viitattu 6.1.2015(venäjäksi).
  4. a b c d e Färdig, Jarmo: Laatuaikaa Porvoossa lasten kanssa. Helsingin Sanomat, 3.2.2012, s. B12.
  5. Jääpallotähti palaa Suomen liigaan 17 vuoden tauon jälkeen HS.fi. 24.6.2014. Viitattu 18.7.2014.
  6. http://www.wp35.net/sami-laakkonen-is-back/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. Maaottelupelaajat « Suomen Jääpalloliitto finbandy.fi. 5.6.2014. Viitattu 18.7.2014.
  8. Maaottelumaalit miehet ja naiset « Suomen Jääpalloliitto finbandy.fi. 5.6.2014. Viitattu 18.7.2014.
  9. Siukonen, Markku; Rantala, Risto: Kaikki urheilusta, s. 471. Otava, 2006. ISBN 978-951-1-20841-9
  10. Nieminen, Antti: Isän ja pojan yhteinen pelikausi meni mönkään. Helsingin Sanomat, 19.11.2017, s. A36.